Iso-Hiiden Kartanon historia
Iso-Hiiden Kartanon nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1882 uusrenessanssityyliin. Alun perin se toimi vierastalona eli kavaljeeriflyygelinä. Kun kartanon vanha päärakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1898, tuli kavaljeeriflyygelistä päärakennus ja se remontoitiin nykyiseen uusklassistiseen muotoonsa vuonna 1925.
Iso-Hiiden kartanon tunnettuja entisiä asukkaita ovat mm. everstiluutnantti ja maaherra Anders Gustaf Langenskiöld, joka omisti Iso-Hiiden kartanon vuosina 1831-1853. Myös kirjailija Anni Swan vietti lapsuudestaan muutaman vuoden Iso-Hiidessä 1870-luvun lopulla.
Tila on ollut suvullamme vuodesta 1933, jolloin Väinö E. ja Siiri Nieminen ostivat sen. Heidän poikansa, isäni Erkki Hiidenkari jatkoi tilanpitoa yhdessä vaimonsa, äitini Kirstin kanssa. Vuonna 1977 perustettiin Iso-Hiiden Kartano Oy, Hiidenkarien perheosakeyhtiö.
Iso-Hiisi tänään
Vuodesta 1996 tila on ollut perheeni, eli minun ja kahden poikani, hoidossa. Tilallamme on pitkä perinne mansikanviljelyksessä, ensimmäiset mansikantaimet istutettiin vuonna 1977. Olemme yksi Kanta-Hämeen tunnetuimpia ja suurimpia marjanviljelytiloja. Mansikoiden itsepoimintaa meillä on ollut jo 80-luvun alusta lähtien. Iso-Hiiden peltopinta-ala on yhteensä 96 hehtaaria, josta omaa peltoa 90 hehtaaria. Mansikan, pensasmustikan, vadelman ja mustaherukan lisäksi viljelemme vaihdellen kauraa, viherlannoitusnurmea, luonnonhoitopeltoja sekä kesantoja.
Kanta-Hämeen parhaat palvelut poimijoille
Haluamme omalta osaltamme vaalia ja kasvattaa kotimaisten marjojen, raaka-aineiden ja lähiruuan arvostusta. Haluamme olla jatkossakin Kanta-Hämeen laadukkain marjatila, joka pystyy tarjoamaan mahdollisimman pitkän poimintakauden ja laadukkaan hyvänmakuisen marjasadon.
Kun saavut Iso-Hiiden Kartanolle näet Mansikkapellontien varressa kartanon päärakennuksen, joka toimii perheemme kotina. Jatka tietä vielä n. 500 m ja olet perillä marjaviljelyksillämme. Lue itsepoiminnasta ja oheispalveluistamme.